
Tiesitkö, että Espanjassa puhutaan neljää eri kieltä? Ja vihelletään yhtä. Kyllä, luit oikein - vihelletään! Puhutuin on espanjan, tai harvoin käytettynä ilmaisuna kastilian, kieli. Sitten ovat katalaani, galego sekä baski. Näihin kaikkiin tietysti vielä murteet päälle. Viheltäen käydään keskustelua kielellä joka tunnetaan nimellä silbo tai silbo gomero. Aiheesta enemmän täältä. Galegoa puhuvien galicialaisten osalta en osaa sanoa, että kuinka espanjalaisiksi he itsensä tuntevat, mutta baskimaalaisten sekä erityisesti katalaanien osalta on itselleni tullut hyvin selväksi heidän kansallistunteensa. Muun muassa em. syistä ei Espanjan kansallislaulua laula kukaan sillä kaikilla kieliryhmillä on sille omat sanansa. Tai vislauksensa.
Nyt kun jalkapallon MM-kisat ovat ovella, voisin kertoa tarinan mikä liittyy kyseisiin karkeloihin, Espanjaan sekä kansallistunteeseen ja jutun kuvan osalta tarina liittyy myös jalkapallon EM-kisoihin vuodelta 2024. Ja tietysti tarinan saa sopimaan myös meidän omaan seuraan, Ylöjärven Ilvekseen.
Kun Espanja voitti jalkapallon maailmanmestaruuden vuonna 2010, oli eräs tuntemani katalaani ollut kaveriporukalla katsomassa MM-finaalia. Kaveriporukkaan kuului sekä katalaaneja että espanjalaisia. Kun loppuvihellys soi, innostuivat espanjalaiset rynnimään sohvilta ja tuoleilta ylös, maan lippuja heiluttaen. Kun yksi näistä espanjalaisista sitten tarjosi tälle tuntemalleni katalaanille Espanjan lippua "Jee, me voitettiin!"-huudon kera, totesi katalaani kaverilleen, tarkemmin ilmaistuna hyvälle kaverilleen: "Tunge se lippu paikkaasi minne päivänvalo ei pääse paistamaan, en minä mitään voittanut!". Lisätäkseni tähän vielä ilmeisen, jos jollakin ns. meni ohi, niin tuo "paikkaasi minne päivänvalo ei pääse paistamaan" toteutui tosielämässä yhdellä ainoalla omistusmuotoisella sanalla. Olin jollain lailla tietoinen katalaanien ja baskien vahvasta kansallistunteesta jo tätä ennen, mutta kun tämä katalaani tarinan minulle kertoi, niin vasta silloin asia valkeni lopullisesti.
Baskeihin liittyen kuulin joskus tarinan missä erääseen yritykseen oli tulossa projektityöntekijä Baskimaalta. Siellä yrityksessä oli ylimmästä johdosta asti tultu sanomaan työntekijöille, että "Henkilö kuka tänne tulee, on baski. Painakaa tämä nyt päähänne! Baski! Ei espanjalainen, vaan baski!". Aihe ei ole mikään leikin asia siis; jos joku baski tai katalaani tietää, että sinä tiedät, mutta sanot häntä edelleen espanjalaiseksi, voi keskusteluyhteys muuttua siitä eteenpäin melko vaikeaksi.
Kuten muistajat muistaa niin tuossa vuoden 2010 Espanjan joukkueessa oli useita katalaaneja sekä ainakin yksi baski, Xabi Alonso - ulkomuistista en joukkuetta tähän hätään muista millään. Joukkueessa oli toki myös ikuisten verivihollisten, Barcelonan sekä Real Madridin, pelaajia todella paljon. Verivihollisuudesta näiden seurojen välillä tekee varmasti kaiken selväksi tapaus Luís Figo. Hän oli Barçan rakastetuimpia pelaajia siihen asti kunnes vaihtoi seuraa - arvasit oikein! - Real Madridiin. Hän oli uudessa seurassaan vakituinen kulmapotkujen antaja ja seuraavassa esiintymisessään Barçan kotikentällä yhden kulmapotkun yhteydessä heitettiin Figoa kolikoilla, sytkäreillä sekä muulla rojulla, ja sianpäällä! Melko surrealistista!
En muista pitivätkö joukkueen katalaani- ja baskipelaajat finaalin loppuvihellyksen jälkeen Espanjan lippua käsissään vai eivät, valistunut arvaukseni on että eivät pitäneet, mutta aivan varmasti he olivat onnellisia joukkueensa saavutuksesta. Ja tämä ajatus joukkueesta ja sen saavutuksista on se mikä pitäisi niin meidän Ylöjärven Ilveksessä, kuin varmasti muidenkin seurojen pelaajien ja toimihenkilöiden, muistaa kentillä kilpaillessa. Saman ajatuksen sisään mahtuu toki ihan kaikenlainen yhteistyö, kuten vaikkapa mikä tahansa työpaikka. Meillä Ylöjärven Ilveksessä, kuten aivan varmasti muissakin seuroissa ja yhteisöissä, on niin että välttämättä kaikki eivät saman joukkueen sisällä tule toimeen keskenään. Silti kaikilla pitäisi olla yksi asia kirkkaana mielessä: joukkueena voitamme tai häviämme. Aina. Kaikkien joukkueen jäsenten yhteinen juttu minkä eteen pitäisi tehdä koko ajan parhaansa. Jos joukkueen turnaus päättyy hopeamitaleihin niin siinä ei auta vaikka kyseisestä joukkueesta löytyisi turnauksen paras maalintekijä ja vaikka maalivahtikin - kaikki joukkueessa jäävät siltikin ilman kultaisia mitaleja. On voinut käydä jopa niin, että se maalitykki on jättänyt jonkun tärkeän puolustusjuoksun pelissä tekemättä, minkä seurauksena vastustaja on tehnyt turnausvoiton ratkaisseen maalin.
Itse olen ollut MM-kisoissa Argentiinan fani jo pitkään, paljon, paljon ennen Messiä, ja olihan se mahtavaa kun viime kisoista mestaruus pitkän tauon jälkeen tuli. Argentiinalaispelaajat ovat kohtuullisen kovaotteisia eivätkä he jää taklausten jälkeen "itkemään", ja sitä on pakko arvostaa. Samaa voi sanoa englantilaisista, mutta heidän maajoukkuetta taas en pysty fanittamaan, en sitten millään. Koska olen erään Valioliigaseuran vankkumaton kannattaja, tatuoinnit ja kaikki, ovat jotkut ihmetelleet, että miten en sitten Englannin maajoukkuetta kannata. No, pidän syyt itselläni enkä ala niitä tässä aukaisemaan. EM-kisoissa olen pitkään ollut ns. pienten puolella ja kannattanut Kroatiaa. Pieni kansakunta, mutta iso pelaajien tuottaja. Mitä maajoukkuetta sinä kannatat nyt alkavissa kisoissa?
Ai niin, melkein unohtui mainita tuosta jutussa olevasta kuvasta. Se on kuvakaappaus isosta baskimaalaisesta sanomalehdestä seuraavalta päivältä kun Espanja oli voittanut jalkapallon EM-kisat 2024. Espanjan voitto mainitaan nuolen osoittamassa kohdassa, punaisella korostusvärillä olevassa neliössä. Mikähän adjektiivi voisi kuvata tuota "hehkutuksen" määrää...?
Hyvää jalkapallontäyteistä kesää kaikille!
Junioripäällikkö Lauri Veittikoski
| 11.06.2026 20.40 | Jee, me voitettiin! Vai voitettiinko me...? |
| 28.05.2026 11.08 | Salibandykauden päättäjäisissä palkittiin pelaajia ja toimihenkilöitä |
| 20.05.2026 15.34 | Nähdään markkinoilla – Ylöjärven Ilves mukana menossa |
| 06.05.2026 16.03 | Uusi salibandykausi starttaa kesäkuussa! |
| 22.04.2026 14.11 | Ylöjärven Ilves saavutti Palloliiton laatujärjestelmässä tason 2! |
| 02.04.2026 09.35 | Seura käynnisti strategiatyön vuosille 2027–2029 |