Ylöjärven Ilveksen harrastetoiminta starttaa kesäkuun alusta ja käyntiin pyörähtää peräti 14 ryhmää. Harrastajat ovat 3-vuotiaista aina aikuisiin saakka. Tänä kesänä osallistujamäärä on kasvanut jo lähes 350:een harrastajaan. Kasvaneen toiminnan myötä lisäresursseille on tarvetta ja näin ollen pystymme työllistämään jopa 15 nuorta harrasteryhmien ohjaustehtävissä.
Saimme 30 kesätyöhakemusta ja järjestimme hakijoille ryhmähaastatteluita huhtikuussa. Apuohjaajien tiimiin kesälle 2025 valikoitui sekä aikaisemmin ryhmiä ohjanneita että työkokemusta hakevia uusia apuohjaajia.
Apuohjaajamme saivat jo eilen pienen maistiaisen ohjaustehtävistä, kun järjestimme apuohjaajille perehdytyskoulutuksen Ylöjärven Ilves Areenalla harrastepäällikkö Katariina Suutarlan johdolla.
Apuohjaajien ensimmäisenä tehtävänä oli suunnitella parityönä harjoitus lapsille, jonka he pääsivät ohjaamaan 10 lapsen testiryhmälle. Iso kiitos testiryhmän lapsille osallistumisesta! Apuohjaajien tehtävänä oli myös vuorottain arvioida toisten ohjauksia ja lopuksi antaa palautteet ohjauksesta. Myös harrastepäällikkö antoi yhteisen loppuarvioinnin apuohjaajille.
Näillä eväillä on hyvä suunnata kohti jalkapallokesää!
10.07.2025 14.26 | Liity kasvavaan joukkoomme! |
30.06.2025 10.52 | Ylöjärven Ilveksen valmentajat FVS:lla |
27.05.2025 13.33 | Ylöjärven Ilves juhli salibandykautta – pelaajia ja seuratoimijoita palkittiin |
20.05.2025 12.46 | Ylöjärven Ilves työllistää useita nuoria harrasteryhmien apuohjaajina! |
18.05.2025 20.29 | Citius, Altius, Fortius - Communis |
15.05.2025 22.44 | Ylöjärveläisnuorten joukkueet vastakkain miesten jalkapallo-ottelussa |