Ylöjärven Urheiluhallit Oy kerää ympärilleen kummilaumaa
SeuraJulkaistu: 26.03.2020 00.00

Ylöjärven Urheiluhallit Oy kerää ympärilleen kummilaumaa

Koko seuran olohuoneeksi talven aikana muodostunut Ylöjärven Ilves Areena on vaikeiden aikojen edessä. Koronavirus keskeytti kaiken toiminnan hallissa 16.3.2020 kesken parhaan kevätsesongin ja lopetti samalla Ylöjärven Urheiluhallit Oy:n tulovirrat kokonaisuudessaan. Hallin käyttäjien vuorolaskutus lopetettiin sunnuntaihin 15.3.2020, joten peruuntuneita arki-ilojen ja viikonloppujen harjoitus-, peli- ja turnausvuoroja tulee huhtikuun loppuun asti laskettuna tekonurmelta yli 250 tuntia ja monitoimihallista yli 150 tuntia. Halliyhtiön toiminnasta aiheutuvien kiinteiden kulujen sopeuttaminen äkillisesti pudonneisiin tulohin näin nopealla aikataululla on mahdotonta eikä syksyllä aloittaneella yhtiöllä ole vielä kerääntynyt varallisuutta, jolla tilannetta voitaisiin paikata. Näin ollen yhtiön tulevaisuuden toiminnan ja huippuolosuhteiden turvaamiseksi tuleville vuosille tarvitaan apua.

Liity sinäkin kummilaumaan

Lauman jäseneksi pääset maksamalla yhden käyttäjiltä peruuntuneen ja näin ollen käyttämättä jäävän vuoron joko tekonurmelta tai monitoimihallista. Perutun vuoron lisäksi kummilauman jäsen saa oman nimensä kaiverrettuna laattaan hallin sisäseinälle tulevaan kummitauluun. Kummitaulu tullaan paljastamaan kummeille järjestettävän Kummi Cup-jalkapalloturnauksen yhteydessä syksyllä 2020. Kummit saavat kutsun ja turnauksen tarkemmat tiedot myöhemmin sähköpostilla.

LIITY KUMMIKSI NYT!
(lisätietoja ja ohjeet)

Ylöjärven Ilves ry


Kuruntie 26, 33480 Ylöjärvi

toimisto@ylojarvenilves.fi

y-tunnus: 1017797-7