Otteluennakko Yilves- Ilves FS
Julkaistu: 02.12.2019 00.00

Otteluennakko Yilves- Ilves FS

Ylöjärven Ilves matkaa seuraavaksi Ylöjärven liikuntakeskukseen kotiotteluun lauantaina 7.12

Vastaan liikuntakeskukselle marssii rakas paikallisvastustaja Ilves (Ilves FS), Tampere. Kausi 2018-19 runkosarja 1. Lopullinen sijoitus haalistui lopulta pronssiksi. Joukkue on hieman uusiutunut ja muutamia avainpelaajia menettänyt joukkue. mm. Emilia Jokisalo siirtyi ammattilaiseksi Italiaan. Joukkue on maajoukkuevalmentaja-guru Jaakko "Lämmi" Laitisen myötävaikuttamana ja johtamana sarjan kärkijoukkueita. Eikä vähiten Ilves FS verkkoon uineen Liigan suurimman vonkaleen Tiia Juntikan (FTK:sta lainasopimuksella) siirryttyä joukkueen vahvuuteen. Joukkueessa riittää toki muutenkin leveyttä ja varmoja vastuunkantajia mv kaksikko Emilia Syväsen ja Lilli Sandströmin sekä Tiina Pöyryn johdolla. Ilves voitti edellisessä sarjapelissä kotonaan FC OPA:n numeroin 4-0 (3-0).

Ylöjärven Ilves puolestaan otti "pataan" samoin luvuin GFT:ltä 4-0 (2-0). Heidi Linjamaa palkittiin joukkueen parhaana. Ottelun hienoin asia oli pitkän loukkaantumisen jälkeen paluun kentälle tehnyt Esra Erden. Maalipaikkoja oli mutta tulee päiviä jolloin mikään ei vaan mene verkon perille. Otteiden pitää parantua mikäli haaveillaan pistepotin kasvattamisesta. Kävellen ei Ilvekseltä tulla pisteitä nappaamaan.

Päävalmentaja Vesa Parviainen, Opinmäen peikkoa ei saatu kaadetuksi vieläkään. Miten summaisit ottelun ? " Ei saatu. Numerot kertovat kaiken. GFT oli selkeästi parempi. Pelistä ei ole sen enempää kerrottavaa. Ajatukset on jo siirrettyseuraavaan paikallispeliin. Sinne pitää kohdistaa seuraavaksi kaikki energia."

Joukkue joutuu jälleen evakkoon kotiluolasta Urheilutalolta. Sarjaa johtava Ilves ja liikuntakeskus, mitä mietteitä ? "Liikuntakeskus on tuttu paikka muttei tuollainen pallottelu tietty mukavaa ole. Ilves herättää aina hyviä tunteita niinkuin paikallispelit yleensä. Pieni lisälataus löytyy aina molemmin puolin. Ei haasteet edellisestä pelistä

vähene. Edellinen taistelu hävittiin mutta sotaa ei ole vielä hävitty. Pisteitä lähdetään metsästämään."

Viime pelin raportti ja maallikooste:
http://www.yilvesnaiset.net/

Seuran uusimmat

Ylöjärven Ilves ry


Kuruntie 26, 33480 Ylöjärvi

toimisto@ylojarvenilves.fi

y-tunnus: 1017797-7