2
HEL
17.00
Naiset Edustus FS, Naisten Futsal-Liiga

YIlves - Liikunnan Riemu  6 - 2

Ylöjärvi UT

2.2.2019

YIlves - Liikunnan Riemu

6 - 2 ( 3 - 2 )

Ylöjärven Ilveksen naiset ottivat kevätkierroksen toisen voittonsa kotisalissaan Liikunnan Riemua vastaan lukemin 6-2 (3-2). Kumpikin joukkue aloitti ottelun hyvällä liikkeellä ja aktiivisella koko kentän prässillä. YIlves sai riiston jälkeen pallon kertaalleen tolppaan heti ensimmäisellä minuutilla, mutta ottelun avausmaali syntyi hetkeä myöhemmin toiseen päähän kenttää. Hanna-Mari Pietilän kova ja matala laukaus ohjatui YIlves-puolustuksesta omiin 0-1 ajassa 1:33.

Pelin painopiste siirtyi nopeasti Riemun kenttäpäätyyn, jossa YIlves sai luotua tukun maalintekotilaisuuksia. Laukausten laatu ei kuitenkaan ollut riittävä ja Nina Nukari selvittikin tilanteet helposti. Emmi Rauhala pelattiin avopaikkaan 8. minuutilla, mutta laukaus kimposi ristikosta takaisin kentälle. YIlveksen yritteliäisyys palkittiin lopulta ajassa 8:47, kun Elisa Mattila katkaisi Riemun oman alueen rajapotkun ja vapautti poikittaissyötöllään Emmi Rauhalan maalintekoon 1-1.

YIlveksen vahva ote jatkui ja Sini Sutinen laukoi pallon poikkirautaan heti seuraavasta kulmapotkutilanteesta. Uusi yritys tuotti tulosta, kun Tintti Kurtti ohjasi viivalta Sutisen matalan laukauksen verkkoon siirtäen YIlveksen 2-1 -johtoon, kun peliä oli käyty 9:15. Peli jatkui YIlveksen hallinnassa, mutta kotijoukkueen huolimattomuus kostautui pari minuuttia myöhemmin, kun Tatjana Niemi prässäsi pallon itselleen, eteni laidalla ja tarjoili kulmasta poikittaissyötön. YIlves-maalin edustalle vapaaksi unohtunut Ella Haunia sijoitti pallon varmasti ohi Helena Unkurin 2-2 ajassa 11:49.

Riemun tasoitusmaali sekoitti hetkeksi YIlveksen pallollista pelaamista ja vieraat saivat parempaa otetta pelistä. YIlves sai kuitenkin rivinsä takaisin ojennukseen ja rakensi jyväskyläläisten päätyyn tilanteen, jonka päätteeksi Nina Nakarin torjunnasta kimmonnut pallo päätyi Ella Lehtoselle, joka laukoi kaarelta terävästi tilanteeksi 3-2 ajassa 16:38. Jakson viimeisillä minuuteilla peli oli aiempaa avoimempaa ja muutamia puolittaisia tilanteita rakentui molempiin päihin kenttää, mutta lisämaaleja ei syntynyt, joten tauolle siirryttiin YIlveksen johdolla tilanteessa 3-2.

YIlves kasvatti johtoaan heti toisen puoliajan alussa. Helena Unkuri nousi tukemaan YIlveksen kulmapotkutilannetta ja löysi oivaltavalla syötöllään vastakkaisesta kulmasta Ida Lohtanderin, jonka poikittaissyötön Emmi Rauhala ohjasi sisään 4-2 ajassa 21:01. Peliä käytiin lähes yksinomaan Riemun kenttäpuoliskolla YIlveksen yrittäessä löytää rakoja jyväskyläläisten tiiviistä puolustusmuodosta. Riemu sai kuitenkin hyväkseen muutaman vaarallisen hyökkäyspään erikoistilanteen, joista pallo kävi jo kertaalleen YIlves-maalin pystyraudassa. YIlves otti tämän jälkeen aikalisän pyrkien rauhoittamaan peliään.

Pian aikalisän jälkeen YIlves rakensi alhaalta nopean ja suoraviivaisen hyökkäyksen, jonka päätteeksi Veera Allonen vapautti pystysyötöllään Ida Lohtanderin vasemmalta maalintekoon 5-2 ajassa 26:48. YIlveksen korkea prässi jatkui, eikä Riemu useinkaan päässyt kontrolloidusti omalta alueeltaan pois pitkiä heittoavauksia lukuunottamatta. Muutaman tuhlatun loistopaikan jälkeen YIlves kasvatti johtoaan ajassa 33:34, kun Veera Allonen voitti pallon hyökkäysalueella ja tarjoili maalin eteen poikittaissyötön Emmi Rauhalalle. Rauhalan nopea ja tarkka laukaus maalin vasempaan alakulmaan siirsi YIlveksen jo 6-2 -johtoon. Ottelun viimeisillä minuuteilla YIlves rakensi vielä useamman erinomaisen maalintekotilanteen, muttei onnistunut enää yllättämään Nina Nukaria, joten täydet kolme sarjapistettä jäivät Ylöjärvelle lopulta tuloksella 6-2 (3-2).



01:33 0 - 1 OM
08:47 1 - 1 Emmi Rauhala (Elisa Mattila)
09:15 2 - 1 Tintti Kurtti (Sini Sutinen)
11:49 2 - 2 Ella Haunia (Tatjana Niemi)
16:38 3 - 2 Ella Lehtonen
21:01 4 - 2 Ella Lehtonen (Ida Lohtander)
26:48 5 - 2 Ida Lohtander (Veera Allonen)
33:34 6 - 2 Emmi Rauhala (Veera Allonen)

YIlves: Helena Unkuri, Ella Lehtonen, Sini Sutinen, Emmi Rauhala, Ida Lohtander, Emilia Lindberg, Tintti Kurtti, Maija Veteläsuo, Miisa Lehtinen, Elisa Mattila, Veera Allonen, Riia Seppälä

Liikunnan Riemu: Nina Nakari, Karoliina Huida, Ella Haunia, Ilona Mikkelä, Hanna-Mari Pietilä, Venla Kaislo, Tatjana Niemi, Heidi VainikkaHenna Tynjälä

Parhaat pelaajat: Liikunnan Riemu: Nina Nakari / YIlves: Ella Lehtonen

Tilastot

6 - 2

Liikunnan Riemu
1'Maalimaali Oma
8'MaaliRauhala Emmi
9'MaaliKurtti Tintti
11'MaaliHaunia Ella
16'MaaliLehtonen Ella
26'MaaliLehtonen Ella
27'MaaliLohtander Ida
33'MaaliRauhala Emmi

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Ylöjärven Ilves ry


Kuruntie 26, 33480 Ylöjärvi

toimisto@ylojarvenilves.fi

y-tunnus: 1017797-7