Ylöjärven Ilveksen naiset joutuivat taipumaan
kotikentällään MuSaFutsalille lukemin 0-3 (0-1). YIlves aloitti
korkealla prässillä pakottaen MuSaFutsalin turvautumaan pitkiin
avauksiin. Ensimmäinen maalintekotilanne avautui vain puolen minuutin
pelin jälkeen Emmi Rauhalalle, joka pääsi pallon kanssa nokikkain Siiri
Liljan kanssa. Liljan hyvä vastaantulo piti lukemat ennallaan. YIlves
sai nopeasti hyvän otteen pelistä ja pystyi ensimmäisten minuuttien
aikana rakentamaan tukun vaarallisia hyökkäyksiä. 6. minuutilla
YIlvekselle tuomittiin vapaapotku hieman kaaren ulkopuolelta. Sini
Sutisen maannuoliainen ei kuitenkaan läpäissyt pelaajamassaa, vaan peliä
jatkettiin maalittomasta tasatilanteesta. YIlveksen hyvä ote jatkui ja
joukkue haki aktiivisesti avausmaalia. 9. minuutilla Elisa Ilotun
poikittaissyöttö vasemmasta kulmasta kimposi jo porilaispuolustuksen
kautta tolppaan, mutta pallo päätyi lopulta Siiri Liljan syliin.
Ottelun avausmaalista vastasi kuitenkin vierasjoukkue, kun YIlveksen
keskittyminen hetkeksi herpaantui omituisen rajapotkutuomion jälkeen.
YIlves-puolustajat törmäilivät toisiinsa pallontavoittelutilanteessa ja
irtopalloon ensimmäisenä ennättänyt Netta Hannula pääsi sijoittamaan
vasemmalta ohi Saara Viitasen 0-1 ajassa 11:29. Peli muuttui melko
rikkonaiseksi kummankin joukkueen pyrkiessä hyökkäämään erittäin
suoraviivaisesti. Myös virheet lisääntyivät vähitellen puolin ja
toisin. YIlves haki tasoitusta aktiivisesti ja Elisa Ilottu sai pallon
15. minuutilla jo kertaalleen tolppaan. MuSaFutsalin virhetili täyttyi
juuri ennen taukoa ja pallo vietiin kertaalleen 10 metrin pilkulle. Sini
Sutisen kova laukaus suuntautui kuitenkin hieman liian keskelle maalia
ja Siiri Liljan jalkatorjunta piti lukemat ennallaan. Tauolle
siirryttiin siten porilasten johdolla tilanteessa 0-1.
YIlveksen vahva ote jatkui toisella puoliajalla. Esra Erden pääsi lähes
välittömästi laukomaan kaarelta, mutta Siiri Lilja onnistui
jalkatorjunnassaan, eikä palloa saatu millään sisään myöskään
jatkomylläkästä. YIlves nosti prässiään ja pyrki pitämään jatkuvaa
painetta MuSaFutsalin kenttäpäädyssä. Toisaalta pelin avaaminen tarjosi
MusaFutsalille tilaisuuksia teräviin vastahyökkäyksiin. 23. minuutilla
maaliltaan ylös porilaisten kenttäpuoliskolle noussut Saara Viitanen
laukoi voimalla kohti alanurkkaa ohi Siiri Liljan, mutta
porilaispuolustus onnistui viime hetkellä ohjaamaan pallon ohi maalin.
Toinen puoliaika eteni YIlveksen takaa-ajon merkeissä jo yli puolivälin,
kun YIlvekselle tuomittiin epäsuora vapaapotku porilaisten maalin
kaarelta. Sini Sutisen laukaus kilpistyi kuitenkin puolustusmuuriin,
eikä kotijoukkueen maalitiliä saatu vieläkään auki. Esra Erden pääsi
laukomaan kaarelta 34. minuutilla, mutta veto suuntautui takakulman ohi.
Kun YIlves ei kovasta yrityksestään huolimatta saanut palloa maaliin,
ratkaisi MuSaFutsal ottelun hetkeä myöhemmin. Jenna Oksanen pääsi
rajapotkutilanteen jälkeen keskittämään päätyrajalta ja pallo ohjautui
maalin edustalta taka-alueelle Jessica Kannostolle, jonka matala veto
löysi tiensä YIlves-puolustuksen peittoyrityksistä huolimatta verkon
perukoille 0-2 ajassa 34:19.
YIlves otti aikalisän ja turvautui sen jälkeen lentävään maalivahtiin,
kun peliaikaa oli jäljellä nelisen minuuttia. YIlveksen ylivoimapyöritys
ei ehtinyt vanhentua montakaan sekuntia, kun Netta Hannula katkaisi
YIlveksen poikittaissyötön ja sijoitti tyhjiin loppunumeroiksi 0-3
ajassa 36:04. Viimeisten minuuttien aikana YIlveksellä oli vielä
muutama puolittainen tilanne, mutta kun palloa ei saatu maaliin,
matkasivat täydet kolme sarjapistettä Poriin tuloksella 0-3 (0-1).
11:29 0 - 1 Netta Hannula (Mira Laurila)
34:19 0 - 2 Jessica Kannosto (Jenna Oksanen)
36:04 0 - 3 Netta Hannula
YIlves: Saara Viitanen, Esra Erden, Sini Sutinen, Emmi Rauhala, Ella Lehtonen, Emilia Lindberg, Elisa Mattila, Maija Veteläsuo, Tintti Kurtti, Elisa Ilottu, Mia Pajunen, Veera Allonen, Ida Lohtander, Iida Koskinen/p>
MuSaFutsal: Siiri Lilja, Elina Setälä, Milla Ljungman, Netta Hannula, Mira Laurila, Anni-Elina Luotonen, Alina Virtala, Ida Silvennoinen, Jessica Kannosto, Sanni Välilä, Jenna Oksanen
Parhaat pelaajat: MuSaFutsal: Siiri Lilja / YIlves: Saara Viitanen
11' | Maali | Hannula Netta |
34' | Maali | Kannosto Jessica |
36' | Maali | Hannula Netta |