Taitokoulu
Seuran taitokoulu on toistaiseksi tauolla. Toiminta jatkuu ikäluokkatasolla.
Jatko-ohjelmaa päivitetään näille sivuille sekä ilmoitetaan joukkueiden sähköposteihin.
Taitokoulut ovat 7-12 vuotiaille tarkoitettua toimintaa, jonka tärkeimpänä tavoitteena on synnyttää pelaajille innostusta ja halua omaehtoiseen harjoitteluun. Taitokoulutapahtumat ovat kaikille seuran pelaajille avoimia harjoituksia, joihin saa tulla ilman ennakkoilmoittautumista.
Varustuksena sisäliikuntaan sopiva vaatetus, sisäpelikengät, säärisuojat, juomapullo ja puhdas pallo.
Lähdemme liikkeelle varovaisesti tunnustellen, joten esimerkiksi harjoitusaikoihin, - päiviin ja -ryhmiin voi jatkossa tulla suuriakin muutoksia. Osallistuvien ikäluokkien valmentajien toivotaan tulevan mukaan toimintaan, jotta se saataisiin ympärivuotiseksi muun ikäkausitoiminnan alle.
Kaikki muutokset toiminnassa päivitetään näille sivuille niiden varmistuessa.
Tule ajoissa paikalle ja kirjoita nimesi nimilistaan ennen harjoitusten alkua.